lauantai 12. heinäkuuta 2014

Viimeisen viikon kynnet

Oon tehnyt viimeisen viikon aikana kolmet kynnet, jotka kaikki olivat aivan eri tyylisiä keskenään. Yhdelle tuli räiskyvät neonkynnet, toiselle raikkaan tyttömäiset ja itselle tein inspiraation puutteessa tavallisen ranskiksen timanttinimettömillä.

Ekat kynnet tein ystävälleni Sofialle. Sofia oli lähdössä Ultra Europeen Kroatiaan, joten kynsiin liittyen Sofialla ei ollut oikein muita toiveita kun että ne olisivat räiskyvät, ja niihin tulisi jotai keltaista että ne sopisivat Sofian mekkoon. Lähettiin sitten rakentamaan kynsiä seltasen glitterpohjan ympärille, ja päädyttiin laittamaan nimettömiin vielä keltaiset "tiikerinraidat". Vierastin ensin vähän pinkin yhdistämistä keltaiseen, mutta se sopikin siihen superhyvin!







Käytin kynsiin alusgeelinä Mosaicin Flexyä, rakensin kynnet Crystalilla ja Naturalilla ja päälle laitoin Flexy top geelin. Nimettömien raidat tein geelimaalilla n3 eli Neon pink.




Seuraavista kynsistä, jotka tein ystävälleni Emmalle, tulikin sitten aivan erilaiset. Meillä ei ollut oikeastaan mitään visiota millaiset kynsistä voisi tulla, ja lopputulos olikin sitten söpön tyttömäinen. Päädyttiin taas koristelemaan vain nimettömät, ja tehtiin niihin valkoiset 3d-kukat. 




Näihin kynsiin käytin samoja Mosaicin geelejä joita ylempiin, paitsi pinkki oli geelimaali numero 16 eli Blondy pink.


Omat kynnet väkersin pari päivää sitten. Aloitin baarimikon hommat, ja ekasta kerrasta oppineena (2 kynttä katkesi) vähensin kynsien mittaa puolella. Ideat olivat melko vähissä, joten tein perusranskalaisen ja lisäksi vuorasin nimettömät eri kokoisilla timanteilla. Kaduttaa jo nyt koska noita on pirun hankala repiä irti jos haluaa niistä joskus eroon....





sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Ripsistä

Ripsiä oon tehnyt tällä hetkellä noin puoli vuotta, ja alunperin ystäväni koulutti minut siihe hommaan. Aion myös käydä aiheesta koulutuksen, mutta ajattelin että käyn suoraan volyymiripsikoulutuksen kun ne ovat nousseet nyt melko pinnalle.


Käytän ripsissä pelkkää C-kaarevuutta tällä hetkellä. Pituuksista teen kaikkea 10mm ja 16mm välillä, ja huomaa miten nykyään tosi moni on halunnut vaihtaa noihin todella pitkiin pituuksiin.



Tää on siis se 16mm joka näyttää olevan 15mm ohella täl hetkellä suosituin :)


Ripsien teko on siinä mielessä paljon yksinkertaisempaa kuin kynsien teko, että siinä ei ihan hirveesti pääse niin sanotusti "toteuttamaan itseään" vaan se on oikeestaan aika samaa vaan. Kuitenkin kun on näin tarkasta hommasta kyse, niin aina on varaa kehittyä, parantaa ja laajentaa osaamistaan senhetkisiin trendeihin, joista hyvänä esimerkkinä ovat nuo aikaisemmin mainitut volyymipidennykset.



torstai 12. kesäkuuta 2014

Beauty inspiration

Moikka! Ajattelin näin monen vuoden pähkäilyn jälkeen alkaa kirjoittamaan blogia. Idea lähti lähinnä siitä että kolme vuotta rakennekynsiä ja puoli vuotta ripsienpidennyksiä tehneenä on alkanu tuntua että kynsille omistettu kansio facebookissa ei vaan enää riitä. Rakennekynnet ja ripset oon halunnut pitää harrastuksena, koska koen että niiden tekeminen ammatiksi veisi siitä harrastukselle tyypillisen innokkuuden ja tietyllä tavalla myös intohimon. Blogini perustuukin lähinnä kauneudenhoitoon, ripsistä ja kynsistä tulee luultavasti isoin osa blogia ja muu kauneudenhoito (hiukset, hiustenpidennykset, meikit, itseruskettavat ym.) tulevat näkymään myös vahvasti blogissa.
   
Niinkuin juuri sanoin ja niinkuin myös blogin nimi antaa ymmärtää, blogin on tarkoitus pyöriä kauneuden ympärillä, mutta koska intohimoistani löytyy myös sisustus, musiikki (enimmäkseen house), pukeutuminen ja yleinen fiilistely niin blogi sivuaa luultavasti lifestyleä, enemmän tai vähemmän.

Elämäntilannetta voin avata sen verran, että olen juuri lukiosta valmistunut parikymppinen nuori, joka asuu Helsingin keskustassa. Käyn töissä (kahdessakin paikassa) ja aion nyt pitää vuoden välivuoden säästääkseni rahaa ja sen jälkeen haen opiskelemaan luultavasti kaupallista alaa. Kirjoittelen artikkeleita myös Pointbreak.fi sivustolle, joten jos konemusiikki on lähellä sydäntä ja/tai sua kiinnostaa siihen liittyvät klubitapahtumat ja festarit kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa sivuun!


Alla muutama kuva mun tekemistä kynsistä.